CLICK HERE FOR THOUSANDS OF FREE BLOGGER TEMPLATES »

tiistai 15. huhtikuuta 2008

Seikkailua Suomen villissä luonnossa

Moi Keijot ja Pirkot!

Olette varmaan ihmetelleet miksei Kahvis ole päivittänyt blogia, mutta Kahvis on ollut ulkoilemassa Lapin keväässä viimeiset 2 viikkoa. Näin siellä mm. Poroja, Kettuja, jäniksiä ja muuta Lapin lääniä.

Kahvis on osallistunut myös leffaprojektiin, mutta siitä tulee lisää tulevina viikkoina joten palailkaapa blogiini lukemaan!

Kahviksella on nykyään säätöä myös yhden kauniin kahvimuikkelin kanssa, joka on oikeen vaimomatskua!

Heipparallaa tältä erää!

tiistai 25. maaliskuuta 2008

Don't Cha!

moi kaikille moppipäille!

Tässä kun kahvikselta on niin paljon kyselty näistä kahviksen tekemistä muotinäytöspromootioista, niin kahviksen agentin päätöksellä julkaisen tämän huikeaakin huikeamman kahviksen Catwalk-videon!



Kahvikonemies on todella pettynyt siihen, ettei kahvis ole vielä löytänty elämänkumppania, mutta eiköhän joko rinnekahvila Puuterista tai Rakettilaivalta löydy kahviksellekin sopiva elämänkumppani!

sunnuntai 23. maaliskuuta 2008

Kahviksen seikkailut jatkuu


Zädääm!
Kahvis oli viikonloppuna taas vaudissa ja voin kertoa että ihan joka jätkä ei perässä olisi pysynyt. Eilen oli oikein huikeen puikee keli ulkoilla, joten Kahvis päätti tietysti mennä Laajavuoreen laskemaan

Kuten tästä näyttävästä videopätkästä huomaa niin Kahvis on luonnonlahjakkuus rinteessä. Muutaman laskun jälkeen Kahvis päätti sitten mennä viihtyisään rinnekahvilaan Puuteriin, jossa huhujen mukaan voit löytää elämäsi kumppanin. Tähän ei Kahvis itse vielä kommentoi mitään. Puuterin ulkopuolella oli pientä skabailua joten sanomattakin selvää oli että Kahvikonemieskin osallistui kanssa. Voittoa ei tällä kertaa tullut, mutta ei Kahviksen elämä tähän kaadu sillä se on tähän asti muuten ollut yhtä juhlaa.
Lehdistö voisi pikkuhiljaa lähetellä niitä edellisen viikonlopun videomateriaalia niin pääsee fanitkin näkemään Kahviksen muuvit catwalkilta!
Case is closed

keskiviikko 19. maaliskuuta 2008

Oikein haikeeta huomenta itse kullekin


Shillälailla
Kahviksella venyi viikonloppu hieman pitkäksi tällä kertaa. Piippukadulla oli pirskeet Perjantaina, missä etsittiin potentiaalisia. Kahviksen arviontikyky petti tällä kertaa, joten muistikuvia ei illasta paljoa jäänyt muuta kuin muutama flashback. Muuveja ilmeisesti vedettiin tanssilattialla ja muotinäytöksen catwalkillakin tämä luonnonlahjakkuus pyörähti (siitä matskua myöhemmin). Jokin hämärä muistikuva on jostakin casesta, mutta siitä ei edes Kahvis pysty enempää kertomaan...
Rakkaat blogin seuraajat pahoittelen tätä pientä katkoa, mutta jos joku rempseä ihminen kertoisi Kahviksen viime päivien reissuista niin pääsisi itsekkin ajantasalle. Meno on siis ollu hurjaa!
Omat palvelutkin ovat menneet kuin kuumille hiilille. Nyt jo yli 400 ostoa.
Tästä Kahvikonemies suuntaa kohti uusia seikkailuja. Nyt on pysyttävä kovana kuin Descomin jätkät.

perjantai 14. maaliskuuta 2008

Ilmastonmuutos, Kansainvälisyys ja Sitruunatee


Heissulivei hula-hula saarelta (tiimiakatemialta)!

Kahvista on jo kyselty jos jonkinlaisiin projekteihin mukaan promohommiin, mutta ihan kaikkeen Kahvis ei mukaan lähde. Tämän hetken suunnitelmissa ovat rakettilaiva, tanssi/näyttelyprokkikset, bänditouhut ja oman myyntipisteen promoaminen eli hommaa riittää. Toivottavasti Kahvis ei mene tästä "börnäriin".

Kahvikonemies on jo parin päivän aikana kerännyt kultti suosion täällä Piippukadulla mm. Letim on kirjoittanut Kahvikonemiehestä omassa blogissaan pariin otteeseen. Blogillakin on jo vakiintunut lukijakunta, mikä ei yllätä yhtään, koska Kahvis on tämän päivän kuumin ilmiö.

Kahvikonemies on huomannut että kahvikoneen sitruunateellä on terveyttä edistävä vaikutus. Flunssan ja lenssu lähtee tällä taivaallisella liemellä.

Kahvis toivottaa hyvää viikonloppua faneilleen, joten ei muuta kuin korkki auki ja tie suoraksi.

torstai 13. maaliskuuta 2008

Olkoon tuulet suotuisat!


Moi männynkävyt.


Taas uusi päivä kahviksen aina kiinnostavassa elämässä. Täällä Piippukatu 3:ssa onkin oikein kansainvälistä menoa. Tämä tuli itse kahvikonemiehellekin selväksi, kun näin erittäin upean markkinointivideon Tiimiakatemian laivaseminaarista. Tämän jälkeen myös kahvikonemies ilmoittautui mukaan tälle mahtavalle reissulle!


Ongelmiakin kahvikonemiehellä on. Muistini nimittäin on mennyt totaalisesti. Nyt tarvitsisi kahvikonemies muistutusta kuka minä oikeen olen, ja mitä olen tehnyt aikaisemmin. Eihän edes kahvikonemies voi olla ilman historiaa!


Jos rakkaat lukijani voisivat auttaa kahvikonemiestä muistamaan oman nimeni, niin siitä olisi hyvä lähteä liikkeelle! Parhaasta vihjeestä kahvikonemies tarjoaa 5 vapaavalintaista kahvia Tiimiakatemian myyntipisteestä!


Muistakaa lapsoset olla tarkkana kuin kettu metällä. Etenkin syksyllä!

keskiviikko 12. maaliskuuta 2008

Avauspäivä!


Huh! Olipa päivä!

Heräsin tänään Jyväskylän satamasta, jostain ihmeen kodasta. Oli meno melkomoista kun lähdin tallustelemaan vailla suuntaa tai tietoa tulevasta.

Siinä rimpuilin eteenpäin sumuisessa kelissä, kun näin piipun. IISON PIIPUN. Oli pakko mennä katsomaan josko siellä tarvittaisiin kahvikonemiehen palveluja!

Astelin sisään paikkaan nimeltä Tiimiakatemia. Tiimiakatemialla törmäsin hulluihin ihmisiin ja Partaseen. Siellä oli jokin laivakin, ei herranjumala. Mutta janoisia ihmisiä siellä näytti olevan joten synnytin sinne sitten oman myyntipisteen. Ja käsistähän se lähti, sillä ensimmäinen ostaja oli Eräs kovan luokan nuoryrittäjä.

Tiimiakatemialla pysyy homma hanskassa, kuin fisu pullossa!